Neljä tapaa hallita hulevesiä viherrakentamisen keinoin

Hulevedet, eli sade- ja sulamisvedet ovat ilmaston lämpenemisen myötä kasvava ongelma paitsi myös meillä Suomessa myös suuressa määrin maailmalla. Itä-Espanja tulvi viime syksynä katastrofaalisesti aiheuttaen satojen ihmisten kuoleman ja mittavia infrastruktuurisia vahinkoja. On tärkeää kehittää paitsi kaupunkirakentamiseen tulvia ehkäiseviä ja suorastaan estäviä rakenteita, mutta myös viherrakentamisella on oma osansa hulevesien hallinnassa, vieläpä hyvin tärkeä ja tehokas keino kyseiseen ongelmaan. Tästä nähdään hyvä esimerkki paitsi Tampereen Vuoreksen asuinalueelle rakennetun laajan sadepuutarhan myötä, myös Helsingissä Kuninkaantammen asuinalueella. Kuninkaantammessa kerrostalojen sisäpihoille on rakennettu runsaita sadepuutarhoja, luonnonkivistä rakennettuja puroja, kunttaa ja viherkattoja. Luonnonmukaiset hulevesipainanteet ja vettä pidättävät istutusalueet estävät sadevesikaivojen ylitäyttymistä ja ohjaavat vettä kasveille hyötykäyttöön. Myös erilaisin biosuodatusmenetelmin vettä pystytään viivyttämisen lisäksi myös puhdistamaan ja lopulta hyödyntämään esimerkiksi kasvien kastelussa.  

Kuinka hulevesiongelmat näkyvät ihan tavallisen suomalaisen pihassa? 

Hulevesiongelmat näkyvät usein nurmikoille muodostuvina lammikoina tai alueina, joissa vesi seisahtuu pidempään, ja tämä johtuu toisaalta väärästä kaatoasteesta pihalla, mutta myös lähes koko Suomea koskevasta hyvin savipitoisesta perusmaasta. Savi toimii vettä läpäisemättömänä rakenteena, jos savessa ei ole lainkaan mukana hiekkaa, multaa tai kiviä. Jos saviseen maahan kaivaa kuopan, kuoppa toimii pienen vesialtaan tavoin ja moni puu onkin hukkunut kyseisiin vesialtaisiin ilman asianmukaista salaojitusta puuta istuttaessa. Myös väärin ohjattu sadevesikouru jättää veden joko seisomaan kourun keskelle tai pahimmassa tapauksessa ohjaa vesiä väärään suuntaan, jolloin vedet eivät pääse etenemään poispäin talosta lainkaan.  

Neljä tapaa ratkaista hulevesiongelmat viherrakentamisen keinoin 

  1. Sadepuutarha 

Sadepuutarha tarkoittaa rakennettua viheraluetta, jonka rakenne koostuu leveästä, usein mutkittelevasta uomasta, jonka keskikohtaan syntyy syvin ja vettä pidättävä kohta. Sadepuutarhaan usein istutetaan kosteassa kasvupaikassa viihtyviä kasveja, jotka osaltaan lisäävät veden kulutusta alueella, ja tuovat lisäksi viihtyisyyttä puutarhaan. Sadepuutarha rakennetaan usein käyttäen pohjalla vettä läpäisevää soraa tai raekooltaan kohtuullisen suurta mursketta, sekä seulanpääkiviä. Kivet asetetaan mukaillen luonnonmukaista ilmettä ja kasvit sijoitellaan samalla periaatteella. Sadepuutarhaa voidaan täydentää lisäämällä vettä pidättävää kasvualustaa, ja myös biohiilellä on ravinteita ja kosteutta pidättäviä ominaisuuksia, joten se voisi hyvin sopia sadepuutarhaankin.  

  1. Vettä pidättävät istutusalueet oikein sijoitettuna 

Kohtaan, jossa vesi pihalla kerääntyy, voi hyvin yksinkertaisena ratkaisuna olla vettä pidättävän istutusalueen perustaminen ja vettä runsaasti kuluttavien kasvien käyttäminen istutuksissa. Toki istutusalueen perustaminen ratkaisuna riippuu missä kohtaa pihaa hulevesiongelma esiintyy, mutta useimmissa tilanteissa ratkaisu voi olla kaikkein kustannustehokkain. Kasvualustan veden läpäisevyys lisääntyy mitä enemmän kasvualustassa on kokonaisuudessaan hiekkaa. Kasvualustoja eli käytännössä erilaisia multaseoksia on kehitetty viherrakentamiseen useita koostumukseltaan erilaisia, ja kuten aiemmin jo mainittiinkin, biohiilipitoiset kasvualustat pidättävät vettä hyvin. Hulevesikasvualustat ovat olleet Ruotsissa käytössä jo pidempään, ja usein hulevesien hallintaan käytetyt kasvualustat ovat sisältäneet sepeliä, kompostia ja biohiiltä. Vettä runsaasti kuluttavia kasveja löytyy niin perennoista, havupuista, koristeheinistä, pensaista ja lehtipuista. Vaikka tontilla ei olisi selkeitä painanteita tai hulevesien kertymäkohtia, on tärkeää mahdollisuuksien mukaan pidättää vettä kasvillisuuden ja maaperärakenteiden avulla.

  1. Luonnonkivipurot 

Veden ohjaaminen luonnonkivipuron avulla haluttuun paikkaan on hiukan samankaltainen ratkaisu kuin sadevesipuutarha, sillä erolla, että luonnonkivipuro on kapeampi, ja johtaa veden paikasta A paikkaan B. Esimerkiksi luonnonkivipurolla voidaan ohjata kertyvä sadevesi vaikkapa perennaistutukselle kasteluvedeksi, tai suoraan katuojaan ja sitä kautta sadevesikaivoon. Suoraan sadevesikaivoon ohjaaminen ei kuitenkaan pidätä vettä vaan rasittaa suoraan sadevesikaivoa lisää. Sen sijaan kannattaa ohjata sadevesi esimerkiksi ensin pensasaidan tai istutusalueen läpi ja vasta sen jälkeen katuojaan ja sieltä sadevesikaivoon. Luonnonkivipuron toimivuus riippuu tontin luonnollisista kaadoista ja puroon voidaan rakentaa myös välitasanteita, joille istutetaan vettä kuluttavia kasveja vettä pidättävällä kasvualustalla, eli luonnonkivipuron voi hyvin yhdistää vettä pidättävien istutusten kanssa. 

  1. Viherkatot 

Viherkattojen suosio on kasvussa ja viherkattoihin liittyviä ennakkoluuloja murretaan lisääntyvän tietoisuuden kautta. Moni asiakas, jonka kanssa olen aiheesta keskustellut, on ollut virheellisessä käsityksessä, että viherkatot vahingoittavat kattorakenteita tai viherseinät vahingoittavat seinärakenteita. Oikein suunniteltuna, asennettuna ja huollettuna viherkatot ja viherseinät paitsi viivyttävät sadevesiä, sitovat hiiltä ja viilentävät ilmastoa, myös suojaavat kattoja ja seiniä sään vaikutuksilta ja eroosiolta. Viherkatto edellyttää kuitenkin tarkasti suunnitellun alusrakenteen ja esimerkiksi Kekkilällä on kehitetty valmiiksi kasvualustoja, jotka sopivat viherkatoissa käytettäviksi; Kekkilä Maksaruohokattomulta PLUS ja Kekkilä Kattopuutarhamulta PLUS. Viherkattoja ja kattopuutarhoja on totuttu näkemään enemmän suurten kerrostalojen katoilla, mutta viherkaton voi aivan hyvin rakentaa myös vaikkapa vajan tai varastorakennuksen katolle, jos ei tahdo suoraan sijoittaa suureen koko talon kattorakenteeseen. Myös leikkimökin katto on oiva tapa kokeilla viherkaton hyötyjä. 

Ennakoi tulevaisuutta – Laajenna pihasi ekosysteemiä 

Sadevesien ja talvimärkyyden lisääntyessä kannattaa pohtia hulevesien ohjaamista ja viivyttämistä jo etukäteen – vaikka pihalla ei vielä ilmenisikään ongelmia. Sadepuutarha, vettä pidättävä monilajinen istutus, luonnonkivipuro tai viherkatto rikastuttavat pihan ekosysteemiä ja tarjoavat elinympäristöjä hyönteisille, pölyttäjille ja linnuille. Myös maaperä hyötyy monimuotoisesta puutarhasta – aivan kuten kotipuutarhuri viihtyisästä ja elävästä pihasta. 

© Lumopihat, Puutarhuri Jenna Kailio, 12.11.2025

Scroll to Top